SUKUPUOLTEN VÄLISEN TASA-ARVON VALTAVIRTAISTAMISEN PERUSSANASTO

TermiperheetIndeksilistaAakkosellinen hakemistoLaatijat ja lähdeluettelo

 

Joukko tasa-arvon ja naistutkimuksen ammattilaisia on koonnut valtavirtaistamismetodologiahankkeen yhteydessä perussanaston, joka on suunnattu erityisesti hallinnossa työskenteleville. Perussanasto johdattaa lukijansa siihen laajaan keskusteluun, jota tasa-arvosta on käyty ja käydään parhaillaan. Sanasto ei tarjoa yhtä kattavaa listaa ja ainoaa totuutta sisältämistään käsitteistä, vaan erilaisia näkökulmia. Perussanaston laatijat edustavat erilaisia osaamisen ja tietämisen alueita ja he lähestyvät käsitteitä ja niiden määritelmiä omasta viitekehyksestään käsin.

Perussanaston interaktiivisuus: Palaute

Perussanaston tarkoituksena on olla interaktiivinen ja kehittyvä. Tämä mahdollistetaan palautteella, jota lukijat voivat lähettää sähköpostiosoitteeseen milja.saari@kolumbus.fi. Palautteet kerätään keskustelupuuksi, jossa käsitteiden määritelmiä voidaan tarkentaa ja miettiä uudelleen.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan tasa-arvosta ja sen valtavirtaistamisesta!

Perussanaston rakenne

Tasa-arvon valtavirtaistamisen perussanasto rakentuu termiperheistä. Niiden tarkoituksena on valottaa tasa-arvoon liittyviä moninaisia aihekenttiä. Käsitteiden jaottelu termiperheittäin soveltuu erityisesti lukijoille, jotka haluavat saada laajemman kuvan tasa-arvosta tai joille aihe on verrattain uusi.

Aiheeseen jo tutustunut ja tiettyä käsitettä etsivä lukija voi hakea haluamaansa tietoa perussanaston aakkosellisesta hakemistosta. Perussanastossa esiintyvät käsitteet löytyvät indeksiluettelosta, johon on kerätty myös käsitteiden määrittelyjen sisältämiä muita termejä, joilla ei ole omaa itsenäistä käsiteotsikkoaan perussanastossa.

Perussanastossa on myös English-Finnish- hakemisto, josta lukija löytää suomenkieliset vastineet valtavirtaistamiskeskustelussa käytetyille englanninkielisille käsitteille.

Perussanasto sisältää myös laatija- ja lähdeluettelon, josta lukija voi saada tietoa perussanaston laatijoista ja etsiä jonkun tietyn tasa-arvoon liittyvän alan asiantuntijoita. Osa laatijoista on tehnyt hyvinkin kattavan listan aihetta koskevasta lähdekirjallisuudesta ja tämä helpottaa johonkin tiettyyn aiheeseen paneutumista.

Perussanaston sisällys

Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamista kuvaava sanasto on sisällyksellisesti jaettu kahdeksaan eri termiperheeseen:

I Peruskäsitteet

II Valtavirtaistaminen tasa-arvon edistämisen muutosstrategiana

III Tasa-arvoinen/eriarvoinen kohtelu

IV Naistutkimus

V Sukupuoli valtajärjestelmissä

VI Perhe ja yksilö

VII Työ ja talous

VIII Naisiin kohdistuva väkivalta

 

I Peruskäsitteet:

1.Sukupuolten välinen tasa-arvo (gender equality)

Käsite, jolla tarkoitetaan, että kaikki ihmiset ovat vapaita kehittämään henkilökohtaisia kykyjään ja tekemään valintoja ilman tiukkojen sukupuoliroolien asettamia rajoituksia. Naisten ja miesten erilaista käyttäytymistä, haluja ja tarpeita arvioidaan, arvostetaan ja suositaan tasa-arvoisesti.

Muodollinen (de jure) tasa-arvo on vain askel kohti käytännön (de facto) tasa-arvoa. Erityisiä positiivisia toimenpiteitä tarvitaan usein, jotta kyettäisiin kumoamaan nykyisen ja aiemman syrjinnän vaikutukset Sukupuolten välisiin eroihin vaikuttavat muutkin rakenteelliset eroavaisuudet, kuten etninen alkuperä, yhteiskuntaluokka, ikä, terveys, siviilisääty, sukupuolinen suuntautuminen jne. Sukupuolten välinen tasa-arvo tai tasa-arvon puuttuminen on ajasta ja paikasta riippuvainen. Se vaihtelee historiallisesti ja kulttuurisesti ja on ihmisten toiminnan tulos. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole abstrakti ja ikuinen tila, vaan sen saavuttamiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi on toimittava sekä arjen ruohonjuuritasolla, hallinnollisissa käytännöissä että poliittisessa päätöksenteossa.

2. Sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus (gender equity)

Sukupuolten yhdenvertainen (tai oikeudenmukainen) kohtelu (gender equity) tarkoittaa resurssien ja etujen oikeudenmukaista jakamista sukupuolten välillä, kuitenkin ottamalla huomioon kulttuurisesti vallitsevat sukupuolta koskevat normit ja arvot. Käsitteellä on erilaiset implikaatiot eri maissa, koska se perustuu erilaisiin kulttuurisiin standardeihin. Useimmiten käsitteen käyttö perustuu olettamukselle, että naisten ja miesten tarpeet eivät ole samat, eivätkä siis myöskään oikeudet. YK pyrkii ajamaan sukupuolten välistä tasa-arvoa (gender equality) sukupuolten yhdenvertaisen kohtelun (gender equity) sijaan. Samalla pyritään ylittämään 'yhdenvertaisuudelle' asetetut kulttuurisesti rajaavat määrittelyt. YK:n naisten asemaa käsittelevissä asiakirjoissa Suomi ja EU ovat vastustaneet "equity" -sanan käyttöä ja hyväksyneet vain "equality" -termin sellaisissa yhteyksissä, joissa equity-ilmaisu saattaa merkitä naisten oikeuksien rajoittamista kulttuurisin perustein, esimerkiksi naisten perintöoikeuden rajoittamisen miehiä vähäisemmäksi.

Termille ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Sukupuolten yhdenvertainen kohtelu vastaa lähinnä käsitteen käyttöä mm. YK:n piirissä, sukupuolten oikeudenmukainen kohtelu taas käsitteen käyttöä esimerkiksi anglosaksisessa feministisessä teoriassa.

3.Biologinen sukupuoli (sex)

Ihmisen biologista sukupuolta on pidetty yleismaailmallisena, ilmiselvänä ja muuttumattomana. Sen on katsottu rakentuvan biologisista ominaisuuksista, jotka liittyvät suvunjatkamiseen ja erottavat ihmiset naisiksi ja miehiksi.

1990- luvulla on kritisoitu jakoa biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen (ns. sex/gender- jakoa).Jako korostaa biologisen sukupuolen "luonnollista" olemusta vastakohtanaan opittu ja tuotettu sosiaalinen sukupuoli. Uuden ajattelun mukaan ruumiillinen eli biologinen sukupuoliero voi olla sosiaalisen sukupuolieron kaltaisesti tuotettua. Se voisi olla toisin toisenlaisessa kulttuurissa.

Sex/gender- jaon ajatellaan uusintavan heteroseksuaalista hegemoniaa yhteiskunnassa, joka määrittää normaalin ja poikkeavan rajat. Normaalin ja poikkeavan rajat puolestaan määrittävät sen, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä arvostettua ja mikä halveksuttua. Postmoderni filosofia on pyrkinyt hämärtämään luonnollisena eli normaalina pidetyn ja tuotetun rajoja. Siten mahdollistetaan tasa-arvoinen monimuotoisuus ilman moraalisia kannanottoja oikeasta ja väärästä, synnynnäisestä ja opitusta.

4.Sosiaalinen sukupuoli (gender)

Käsite sosiaalinen sukupuoli eli gender yleistyi 1960-luvun englanninkielisessä feministisessä teoretisoinnissa. Sillä haluttiin korostaa, että sukupuoli on paitsi biologinen (sex) myös vahvasti yhteiskunnallinen käsite (gender) .Genderin ajatellaan tarkoittavan sosiaalista sukupuolta eli joko koettua sukupuoli-identiteettiä tai sukupuoliroolia.

Gender viittaa miesten ja naisten välisiin sosiaalisiin eroihin, jotka ovat kulttuurisesti opittuja, muuttuvat ajan myötä ja jotka vaihtelevat kulttuurien sisällä ja niiden välillä.

Naisen ja miehen identiteetit muodostuvat erilaisiksi, koska ympäröivä kulttuuri asettaa jo syntymästä saakka tytöille ja pojille erilaisia odotuksia. Yhteiskuntaan sosiaalistuminen edellyttää yksilöltä yhteiskunnan sukupuoliroolien ja sukupuolijärjestelmän omaksumista, jotka määrittävät sukupuolten työnjakoa, vallanjakoa ja hoivavastuuta. Yhteiskunnan sukupuoleen kytkemät sosiaaliset määritteet muovaavat naisten ja miesten elämäntilanteet erilaisiksi ja niiden tutkimus on erityisen tärkeää, kun pyritään muuttamaan sukupuolistreotypioita, avartamaan sukupuolirooleja ja työmarkkinoiden segregaatiota sukupuolen mukaan.

Sosiaalisen sukupuolen vastinparina pidetään biologista sukupuolta, joskin uusi naistutkimus on pyrkinyt hämärtämään yksiselitteistä kaksijakoisuutta ns. "luonnollisen" ja tuotetun välillä.

II Valtavirtaistaminen tasa-arvon edistämisen muutosstrategiana

1.Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistaminen (mainstreaming gender equality)

Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistaminen on muutosstrategia, jolla tarkoitetaan politiikkaprosessien uudelleen organisoimista, kehittämistä ja arvioimista siten, että eri alojen toimijat edistävät tasa-arvoa kaikilla tasoilla, kaikissa vaiheissa ja erityisesti työelämän ja arjen käytännöissä. Valtavirtaistamista kutsutaan myös läpäisyperiaatteeksi, joka kuvastaa valtavirtaistamisen luonnetta kaikki tasot läpäisevänä toimintana. Tasa-arvon edistäminen ei näin ollen ole oma erillinen osionsa päätöksenteossa, vaan sen tulee sisältyä kaikkeen toimintaan kaikilla tasoilla.

Valtavirtaistamisessa on kyse muutosprosessista. Valtavirtaistaminen edellyttää alussa lisäresursseja ja valmennusta taitotietoon, joka liittyy sekä kyseessä olevaan erityisalaan, tasa-arvoon että muutosmenetelmiin. Valtavirtaistamisen onnistumiselle on ominaista, että poliitikot ja johtajat tukevat sitä, mutta käytännön työtä olevat henkilöt vastaavat itse valtavirtaistamisprosessista. Alussa valtavirtaistaminen edellyttää yleensä hankkeistamista ja huolellista ankkurointia kussakin tilanteessa. Tulosten siirtäminen käytäntöihin ja rutiineihin myös jatkossa edellyttää etukäteissuunnittelua ja moninaisten menetelmien käyttöä.

2.Kaksoisstrategia (double strategy/ dual strategy/ twin track strategy)

Feministisen liikehdinnän kaksijakoisuutta on kutsuttu kaksoisstrategiaksi, jolla pyritään sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä valtion rakenteiden sisä- että ulkopuolelta. Kaksoisstrategiassa toimitaan sekä naiskeskeisesti naisnäkökulmasta lähtien (naisliikkeet, naistutkimus, muut naisryhmät ja —verkostot) että valtioon, poliittisiin puolueisiin ja muihin hegemonisiin instituutioihin integroituen.

Toinen tapa hahmottaa kaksoisstrategiaa on tarkastella perinteisen tasa-arvopolitiikan ja valtavirtaistamisen kytköstä. Kumpikin strategia pyrkii yhteiseen päämäärään eli sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiseen, mutta päämäärää lähestytään yhtäaikaisesti kahdella eri tavalla. Perinteinen tasa-arvopolitiikka pyrkii vaikuttamaan paikallisesti ja valtavirtaistaminen laaja-alaisesti. Tasa-arvopolitiikan säädökset ja toimenpiteet puuttuvat tiettyihin epäkohtiin sekä pyrkivät muuttamaan niitä uusin poliittisin päätöksin ja toimenpitein. Valtavirtaistaminen tunkeutuu jo olemassa oleviin säädöksiin ja toimenpiteisiin ja pyrkii valtavirtaistamaan sukupuolten välisen tasa-arvon kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja niiden toiminnoissa. Valtavirtaistaminen kyseenalaistaa vanhoja malleja ja tuo sukupuolinäkökulman ennen sukupuolineutraaleilta näyttäneisiin yhteyksiin.

3.Sukupuolisensitiivisyys (gender sensitivity)

Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa sukupuolinäkökulman huomioon ottamista. Sukupuolinäkökulman huomioon ottaminen kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja toiminnoissa on todellisen sukupuolten välisen tasa-arvon edellytys.

4.Diversiteetti ja sen huomioon ottaminen (diversity)

Diversiteetillä eli monimuotoisuudella viitataan naisten ja miesten sekä erilaisten ryhmien erilaisiin arvoihin, asenteisiin, kulttuurisiin näkökulmiin, uskomuksiin, etnisiin taustoihin, seksuaaliseen suuntautumiseen, kykyihin, tietoon ja elämänkokemuksiin.

Poliittisena lähtökohtana kulttuurinen diversiteetti merkitsee erilaisuuden näkemistä voimavarana, sen hyväksymistä ja tietoista tukemista, vaihtoehtona sulauttamispolitiikalle. ’Kulttuurisella diversiteetillä’ voidaan kapeassa merkityksessä viitata joko ainoastaan erilaisiin etnisiin taustoihin tai laajassa merkityksessä kaikkiin niihin moninaisiin tekijöihin, jotka diversiteetin käsitteeseen liitetään.

Diversiteetti ja sen huomioon ottaminen on moninaisuuksien kunnioittamista ja vaalimista. Esimerkiksi työyhteisön tasa-arvosuunnittelussa diversiteetin huomioiminen sekä ryhmien välillä että niiden sisällä tuottaa positiivisempaa työilmapiiriä ja motivoi jokaista antamaan oman, ainutlaatuisen ja erilaisen panoksensa työorganisaation kehittämiseen. Nyky-yhteiskunnassa diversiteetti ja sen huomioon ottaminen ovat myös kilpailuvaltteja, jotka lisäävät viihtyvyyttä, kehitys- ja kilpailumahdollisuuksia sekä vahvistavat organisaation tulosta.

5.Sukupuolen mukaan eritellyt tilastot (gender disaggregated statistics)

Tilastotietojen kerääminen ja erittely sukupuolen mukaan vertailevaa analyysia varten. Sukupuolten mukaan eritellyt tilastot ovat sukupuolinäkökulman huomioon ottamisen ja sukupuolten välisen tasa-arvon edellytys. Sukupuolen mukaan eritellyt tilastot antavat perustan vallitsevan sukupuolijärjestelmän ja sukupuolten kesken vallitsevien erojen tarkastelulle. Ne tekevät mahdollisesti näkymättömän eriarvoisuuden näkyväksi eli tuovat sukupuolispesifit ongelmat käsiteltäviksi, keskusteltaviksi ja kehitettäviksi.

6.Tilastot sukupuolten välisen aseman tunnistamiseksi (Gender statistics)

Tilastot sukupuolten välisen aseman tunnistamiseksi ovat tilastoja, joissa esite-tään sukupuolten mukaan eriteltyjä tilastoja sekä pyritään tarjoamaan tietoja, joiden perusteella voidaan muodostaa kuva sukupuolten asemasta ja siihen liittyvistä erityiskysymyksistä.

Tilastojen osalta sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen tarkoittaa, että kaikki henkilöitä koskeva tilastotieto kerätään sekä mahdollisuuksien mukaan esitetään ja analysoidaan sukupuolen mukaan.

Valtavirtaistamista on tilastollisten välineiden, indikaattoreiden, käsitteiden, menetelmien ja kyselyjen kehittäminen sukupuolten aseman tunnistamiseksi, mittaamiseksi ja syrjintäkokemusten kartoittamiseksi.

Valtavirtaistamisen edellytysten mukaisesti tilastotietoja tulee analysoida mo-lempia sukupuolia koskevien erityiskysymysten ja —intressien näkökulmasta esimerkiksi teemajulkaisuissa tai muissa tilastotuotteissa.

7.Osaamisen kartuttaminen (capacity building)

Sananmukaisesti "kapasiteetin rakentaminen" käsittää sekä ruohonjuuritason naisten ja miesten, hallintoviranomaisten että päättäjien henkisten voimavarojen lisäämisen ja osaamisen kartuttamisen. Usein termi liitetään myös yhteisölliseen kehittämiseen, koulutukseen ja tietotaitojen lisäämiseen, sekä voimantuntoa lisäävien kykyjen oppimiseen. Myös valtavirtaistaminen edellyttää osaamisen kartuttamista. Osaamisen kartuttaminen koostuu yleensä kolmen tyyppisistä taitotiedoista - varsinaisesta asiatiedosta (työmarkkinoista, rakennepolitiikasta ym.), tasa-arvotietoudesta (tasa-arvolaki ja säädökset, naistutkimuksen käsitteet ym.), sekä muutosprosessien käynnistämisen ja ylläpitämisen menetelmistä.

8.Naisten vaikutusvallan vahvistaminen (empowerment)

Käsitteellä naisten vaikutusvallan vahvistaminen viitataan sisäiseen ja ulkoiseen muutokseen, jonka tuloksena aiemmin heikommassa asemassa olleet naiset, miehet tai muut ryhmät, esimerkiksi vammaiset, lisäävät valmiuksiaan ja resurssejaan osallistua erilaiseen itseään ja yhteisöä koskevaan päätöksentekoon. Sisäiseen muutokseen liittyy olennaisesti tietoisuus omasta arvosta ja vaikutusmahdollisuuksista. Ulkoinen muutosprosessi liittyy erilaisten institutionaalisten vaikutusmahdollisuuksien kasvuun ja käyttöönottoon.

Termille ei suomen kielessä ole vakiintunut vastinetta, joskus on käytetty mm. termejä voimittaminen tai täysivaltaistaminen. Nykyisin YK-keskustelussa paljon käytetty termi "women's empowerment" eli naisten vaikutusvallan vahvistaminen on yleiskäsite, joka tarkoittaa kaikkien niiden esteiden poistamista, jotka rajoittavat naisten täysipainoista ja tasavertaista osallistumista ja vaikuttamista päätöksenteossa, taloudessa ja politiikassa sekä koko yhteiskunta- ja kulttuurielämässä. Se edellyttää vallan ja vastuun tasavertaista jakamista naisten ja miesten kesken niin kotona, työpaikoilla kuin laajemminkin kansallisissa ja kansainvälisissä päätöksentekoelimissä.

Suomenkielessä asiaa on vaikea ilmaista yhdellä sanalla, mutta asiallisesti on kysymys naisten vaikutusvallan vahvistamisesta.

> Naisten vaikutusvaltaa vahvistaa mm. että naisilla on oikeus ja mahdollisuudet määrätä omasta seksuaalisuudestaan eli päättää, haluavatko lapsia sekä lastensa lukumäärästä ja syntymäajoista ja että edistetään kaikin keinoin naisten tietoisuutta omista oikeuksistaan sekä vahvistetaan heidän omanarvontuntoaan ja identiteettiään. Naisten vaikutusvallan vahvistamista on myös se, että poistetaan tekijät, jotka estävät naisten tasavertaisen osallistumisen poliittiseen ja muuhun julkiseen elämään kaikilla tasoilla ja pyritään edistämään kaikin keinoin naisten kouluttautumista, ammattitaitoja ja osallistumista työelämään. Lähtökohtana on sukupuolisyrjinnän lopettaminen kaikissa muodoissaan, mutta erityisesti koulutuksessa ja työpaikoilla. Kansainvälisessä keskustelussa naisten vaikutusvallan vahvistamisen yhteydessä korostetaan myös suomalaisesta näkökulmasta jo itsestään selvältäkin tuntuvaa naisten oikeutta hallita omaisuutta ja saada lainaa sekä oikeutta naisten henkilökohtaiseen sosiaaliturvaan.

YK käyttää myös käsitettä "gender empowerment measure" (GEM), joka on laadittu nimenomaan mittaamaan naisten ja miesten suhteellista vaikutusvaltaa politiikassa ja talouselämässä. Tässä menetelmässä ensimmäinen muuttujien klusteri sisältää naisten ja miesten prosentuaaliset osuudet hallinnollisissa ja johtavissa asemissa sekä teknistä ja muuta ammattitaitoa vaativissa tehtävissä. Toinen muuttuja kuvaa naisten ja miesten osuutta poliittisessa päätöksenteossa eli kummankin sukupuolen prosentuaalista osuutta parlamenttien jäsenistä. Kolmas muuttuja mittaa miesten ja naisten suhteellista osuutta BKT:stä henkeä kohti. GEM-mittarilla mitattuna maiden välinen paremmuusjärjestys muodostuu hyvin toisenlaiseksi kuin tavallisilla inhimillisen kehityksen mittareilla (HDI) ja tasa-arvoindeksillä (GDI) mitattuna. (Tarkemmat tiedot GEM-indeksistä: UN Human Development Report 1995.)

9.Sukupuolinäkökulmasta tehty arviointi (evaluation from the gender perspective)

Yleistermi, jolla tarkoitetaan sukupuolinäkökulman ottamista huomioon kaikessa arvioinnissa (mainstreaming or engendering evaluation). Esimerkiksi alue- ja rakennepolitiikassa se tarkoittaa arvioitavan kohteen kontekstin analyysin, valittujen tavoitteiden ja strategioiden, toimintalinjojen ja toimenpidekokonaisuuksien, sekä toteutuksen ja tulosten arviointia sukupuolinäkökulmasta. Arviointi voi tapahtua etukäteis- (ex-ante), väliaikaisena (interim) tai jälkikäteisarviointina (ex-post). Tämä sisältää sekä sukupuolivaikutusten arvioinnin (gender impact assessment), tasa-arvoanalyysin (gender analysis) ja sukupuolinäkökulman tarkastuksen (gender proofing, gender auditing). Sukupuolinäkökulmasta tehty arviointi edellyttää pohjakseen sukupuolen mukaan eriteltyjä tilastoja.

10.Sukupuolivaikutusten arviointi eli suva (gender impact assessment)

Sukupuolivaikutusten arviointia käytetään tarkastettaessa poliittisia ehdotuksia ja niiden oletettuja vaikutuksia naisten ja miesten asemaan, resursseihin ja intresseihin. Tämän perusteella voidaan tehdä korjaavia ehdotuksia niin että syrjinnän vaikutukset poistuvat tai jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

11.Sukupuolinäkökulman tarkistus (gender proofing, gender auditing)

Poliittisten ehdotusten, ohjelmien ja toimielinten tarkastus ja arviointi sen varmistamiseksi, että kyseisellä politiikalla ei ole sukupuoleen perustuvia syrjiviä vaikutuksia ja että sillä edistetään sukupuolten tasa-arvoa.

12.Tasa-arvotilinpäätös (gender balance or gender accounting)

Vuosittaiseen, Valtiovarainministeriön suosittelemaan henkilöstötilinpäätökseen sisältyvä tulkinnallinen yhteenveto sukupuolen mukaan eritellyistä tilastoista. Joissakin tapauksissa siihen voi sisältyä myös tasa-arvotavoitteet seuraavalle vuodelle.

III Tasa-arvoinen/eriarvoinen kohtelu

1.Tasa-arvosuunnittelu (gender planning)

Tasa-arvosuunnittelu on toimintaa, jolla pyritään tasa-arvon edistämiseen tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Vuoden 1995 tasa-arvolaissa käsitellään tasa-arvosuunnittelua pykälissä 9 § 4 (positiiviset erityistoimet), 14 § (syrjivän ilmoittelun kieltäminen, positiiviset erityistoimet) sekä pykälässä 6 a. Sen mukaan työnantajan, jolla on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, on sisällytettävä vuosittain laadittavaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan toimenpiteet naisten ja miesten tasa-arvon toteutumisen jouduttamiseksi työpaikoilla. Tällaisen tasa-arvosuunnitelman voi tehdä myös erillisenä.

Tasa-arvosuunnitelman laatimista käynnistettäessä on tärkeää, että johto sitoutuu tasa-arvoisen työyhteisön kehittämiseen. Johtotason aktiivinen osallistuminen varmistaa sen, että työpaikan tasa-arvon edistämiseen tähtäävät tavoitteet ja toimenpiteet vastaavat työyhteisön konkreettisia tavoitteita. Tavoitteiden tulee olla realistisia ja toteutettavissa. Käynnistysvaiheessa kannattaa nimetä työpaikan tasa-arvosuunnittelusta vastaava työryhmä tai vastuuhenkilö/henkilöt tai palkata työyhteisön ulkopuolinen tasa-arvokonsultti.

Suunnitelmaa tehtäessä tärkeintä on tehdä kartoitus vallitsevasta tilanteesta. Tältä pohjalta määritellään missä mahdollisia ongelmia esiintyy ja asetetaan mitattavissa olevat, realistiset tavoitteet. Peruskartoituksessa kannattaa selvittää mm. henkilöstön rakenne, rekrytointikäytäntö, työpaikan organisaatio ja tehtävärakenne, palkkaus ja palkkarakenne, henkilöstökoulutus ja urakehitys, perhepoliittisten vapaiden käyttö, työolosuhteet, työympäristö ja työilmapiiri. Peruskartoituksen pohjalta syntyvät työpaikkakohtaiset sukupuolen mukaan eritellyt tilastot, joita tulkitsemalla voidaan havaita ongelmakohdat ja kehittää tavoitteet ja toimintasuunnitelmat epäkohtien korjaamiseksi. Työpaikkakohtaiset resurssit määrittelevät rajat tavoitteille ja toimenpiteille, mutta pieninkin voimavaroin voidaan saada aikaan merkittävää kehitystä, mikäli tasa-arvoinen työyhteisö on sekä johtotason että työntekijöiden yhteinen tavoite, jonka saavuttamiseen sitoudutaan.

Seurannan tehokas järjestäminen on tärkeää. Samoin suunnitelmasta ja seurannan tuloksista tiedottaminen koko henkilökunnalle. Seuranta voidaan järjestää vuosittain, esimerkiksi henkilöstötilinpäätöksen tai-raportoinnin yhteydessä. Tasa-arvo työyhteisössä ja monimuotoisuuden huomioon ottaminen ovat olennainen osa organisaation rakennetta ja sen kehitystä. Tasa-arvon huomioiminen kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa tuottaa viihtyisämmän työilmapiirin, jossa työntekijät ovat motivoituneita kehittämään sekä työpanostaan että yhteistä työorganisaatiotaan. Tasa-arvo ja diversiteetin huomioon ottaminen ovat tehokkaita kilpailuvaltteja nykyajan työmaailmassa.

2.Kiintiö (quota)

Määritelty osuus paikoista tai resursseista, jotka on tarkoitettu tietyn ryhmän käyttöön yleensä tiettyjen sääntöjen tai kriteereiden perusteella ja joiden tarkoituksena on korjata aikaisempi epätasapaino päätöksenteossa tai koulutus- ja työpaikkojen saannissa.

Vuoden 1995 Tasa-arvolakiin sisältyvän kiintiösäännöksen mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä kunnanvaltuustoja lukuun ottamatta, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Säännökset velvoittavat nimittävää viranomaista, jonka on huolehdittava siitä, että naisten ja miesten tasapuolinen edustus toteutuu. Kiintiösäännös soveltuu sekä varsinaisiin että varajäseniin.

3.Positiiviset erityistoimet (positive action)

Positiiviset erityistoimet tarkoittavat toimenpiteitä, jotka on suunnattu tiettyä ryhmää kohtaan ja joiden tarkoituksena on poistaa ja estää syrjintää. Tietyn ryhmän (esim. naisten) syrjintä, joka synnyttää epätasa-arvoiset lähtökohdat yhteiskunnalliseen ja yksilölliseen itsensä toteuttamiseen ja sosiaaliseen toimintaan, nousee yhteiskunnassa vallalla olevista asenteista, käyttäytymistavoista ja sosiaalisista rakenteista. Positiivisia erityistoimia tarvitaan epätasa-arvoisten lähtökohtien tasoittamiseksi.

Suomen tasa-arvolaissa 1995 positiiviset erityistoimet mainitaan tasa-arvosuunnitelmassa. Tasa-arvolain 9 § 4 kohdassa puhutaan tasa-arvosuunnitelmaan perustuvasta menettelystä, jolla pyritään tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamiseen käytännössä ja todetaan, ettei tällaista menettelyä ole pidettävä sukupuoleen perustuvana syrjintänä. Positiivisia erityistoimia voi ilmetä esim. siten, että aliedustettuna olevan sukupuolen lähes yhtä pätevää edustajaa voidaan suosia työhönotossa. Positiivisista erityistoimista puhutaan myös syrjivän ilmoittelun kieltävässä 14 §:ssä, jossa säädetään, ettei työ- tai koulutuspaikkaa saa ilmoittaa vain joko naisten tai miesten haettavaksi, jollei ilmoittelu perustu mm. lain 9 §:n 4 kohdassa tarkoitetun suunnitelman toteuttamiseen.

Työyhteisön tasa-arvosuunnitelmaan voidaan sisällyttää päätökset positiivisista erityistoimista, joilla pyritään muuttamaan vallitseva epätyydyttävä tilanne. Positiivisista erityistoimista käytetään myös nimikettä positiivinen suosinta. Suunnitelmallista suosintaa voidaan käyttää vain niin kauan kuin se on tarpeen tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamiseksi. Kun päämäärä on saavutettu tulee erityiskohtelusta luopua.

4.Erityiskohtelu (preferential treatment)

Yksilön tai yksilöryhmän kohtelua tavalla, joka todennäköisesti johtaa parempiin etuihin, oikeuksiin, mahdollisuuksiin tai asemaan kuin mitä muilla yksilöillä tai yksilöryhmillä on. Sitä voidaan käyttää positiivisesti. Silloin sillä tarkoitetaan positiivisia erityistoimia, joiden tarkoituksena on poistaa aikaisempi syrjivä käytäntö. Erityiskohtelua voidaan myös toteuttaa negatiivisesti, jolloin sen tarkoituksena on säilyttää eroavuudet tai yhden yksilön/yksilöryhmän edut muihin verrattuna.

5.Näkymättömät esteet (invisible barriers)

Asenteet ja niissä piilevät perinteiset odotukset, normit ja arvot, jotka estävät (naisten) vaikutusvallan lisäämisen ja täysimittaisen osallistumisen yhteiskunnan toimintaan.

6.Syrjintä (discrimination)

Eroava, haittaava kohtelu, joka liittyy ikään, sukupuoleen (ks.heteroseksismi) seksuaaliseen suuntautuneisuuteen, etniseen taustaan, vammaisuuteen tai muihin vastaaviin tekijöihin, eikä yksilön omiin ansioihin.

Oma syrjinnän alueensa on sukupuoleen perustuva syrjintä (gender discrimination, sex discrimination), joka on kielletty Suomen tasa-arvolailla (1995). Tasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan välittömän tai välillisen syrjinnän. Sukupuoleen perustuvaa syrjintää on naisten ja miesten asettaminen sukupuolen vuoksi eri asemaan. Syrjintää on myös eri asemaan asettaminen raskaudesta, synnytyksestä, vanhemmuudesta, perheenhuoltovelvollisuudesta tai muusta sukupuoleen liittyvästä syystä. Syrjintää on toiminta, jonka vaikutuksesta naiset ja miehet joutuvat käytännössä eriarvoiseen asemaan, vaikka toiminta näyttäisikin tasapuoliselta. Syrjintää on myös joidenkin velvoitteiden tai rajoitusten asettaminen vain miehille tai naisille.

Sukupuoleen perustuvaa syrjintää on mm. ilmoittelussa, työntekijöiden valinnassa ja palkkauksessa, työn järjestämisessä, irtisanomisissa ja lomautuksissa. Sukupuoleen perustuvaksi syrjinnäksi luetaan myös sukupuolinen häirintä tai ahdistelu. Syrjinnän kohteeksi joutunut on oikeutettu saamaan korvausta työnantajaltaan. Tasa-arvolain noudattamista valvovat Suomessa tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvolautakunta (Tasa-arvolautakunta, STM, PL 267, 00171 Helsinki).

7.Sukupuolistereotypia (gender stereotype)

Stereotypiat ovat yleistyksiä, joilla muodostetaan tiedonkäsittelyn luokituksia. Ne kuuluvat havainnoimiseen ja helpottavat jatkuvan tietotulvan käsittelyä. Samalla ne niputtavat ihmisyksilöt yhden yleistävän mallin alle ja pyrkivät tukahduttamaan yksilölliset erot. Stereotypiat sisältävät usein negatiivisen ennakkoluuloisuuden ja niitä käytetään helposti vallitsevan epätasa-arvoisen tilanteen ylläpitämiseen.

Sukupuolistereotypiat ovat yksinkertaistuksia, kaavamaisia ja vanhakantaisia uskomuksia ja odotuksia siitä, minkälaisia miehet 'yleensä' ja naiset 'yleensä' ovat, miten naisyksilöiden ja miesyksilöiden tulee käyttäytyä täyttääkseen 'oikeanlaisen naiseuden ja miehekkyyden kriteerit. Sukupuolistereotyyppistä ajattelua kuvastavat väitteet, että miehet ovat loogisempia, naiset tunteellisempia, miehet ovat parempia johtotehtävissä ja naiset ovat luonnostaan helliä ja hoivaavia.

Sukupuolistereotypia korostaa naisten keskinäistä samankaltaisuutta, samoin kuin kaikkien miesten samanlaisuutta ja vähättelee yksilöiden välisiä eroja kummankin sukupuolen sisällä.

Sukupuolistereotypioiden konkreettisia ilmentymiä ovat sukupuoliroolit, jotka vaikuttavat mm. naisten ja miesten ammatilliseen eriytymiseen (naisten ja miesten alat ja ammatit), miesten yliedustukseen johtopaikoilla, kotitöiden kasautumiseen naisille sekä siihen, että miehet eivät juurikaan käytä pitkiä poliittisia vapaita, vaikka heillä on siihen lakisääteinen oikeus.

Sukupuolistereotypiat ovat pitkälti tiedostamattomia, syvälle kulttuuriin iskostuneita itsestäänselvyyksiä, jotka ohjaavat ja kahlitsevat yksilöllisiä valintoja ja elämänmahdollisuuksia, sillä miehisiksi miellettyjä ominaisuuksia arvostetaan yhteiskunnassamme enemmän.
Sukupuolten välistä epätasa-arvoa uusintavat ja tuottavat sukupuolistereotypiat ovat epätarkoituksenmukaisia sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Sukupuoleen liitettyjen sosiaalisten määritteiden, jotka ovat usein sukupuolistereotypioita, tutkimus ja niistä keskustelu on tärkeää sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamiseen pyrittäessä. Vanhat ja kangistuneet kaavat on purettava ennen kuin uutta voi syntyä.

9.Välillinen sukupuolisyrjintä (indirect sex discrimination)

Kohtelu, jossa näennäisesti neutraalilla lainsäädännöllä, säännöillä, politiikalla tai käytännöillä on suhteettoman epäedullinen vaikutus toisen sukupuolen edustajiin, ellei kohtelun eroavuutta voida perustella puolueettomilla tekijöillä.

10.Sukupuolisokeus (gender blindness)

Väheksyvä asenne sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä voi ilmetä sukupuolisokeutena, sukupuolikuuroutena ja sukupuolimykkyytenä. Niillä tarkoitetaan sitä tapaa, jolla ihmiset organisaatioissa kieltäytyvät näkemästä, kuulemasta ja puhumasta sukupuolesta ja sen merkityksestä.

Sukupuolikäytäntöjä koskeva tutkimus edellyttää sukupuolisokeudesta luopumista sekä sukupuolisensitiivisyyttä ja valmiutta tehdä itsestään osa yhteistä oppimisprosessia muiden ihmisten kanssa.

Sukupuolineutraalius, joka voi olla myös sukupuolisokeutta, on tyypillistä nimenomaan Pohjoismaisessa kulttuurissa, jossa se kytketään kuvitelmaan jo toteutuneesta ja täydestä sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

11.Sukupuolten välinen kuilu (gender gap)

Naisten ja miesten välinen eriarvoisuuskuilu millä tahansa alueella, kun otetaan huomioon osallistumisaste, resurssien saanti, palkkaus ja etuudet.

12.Heteroseksismi, heteroseksistinen syrjintä (heterosexism)

Heteroseksistisessä yhteiskunnassa instituutiot, kuten media tai koululaitos, ajavat läpi heteroseksuaalisuutta ainoana mallina ja väheksyvät homo- ja bi-ihmisten elämäntapaa. Heteroseksismi ilmenee sekä edellä mainittujen ryhmien syrjintänä että vähättelynä ja näkymättömäksi tekemisenä tai karkean vääristävänä esittämisenä. Usein verrataan rasismiin ja seksismiin.

13.Homofobia (homophobia)

Homoseksuaaleihin kohdistuva irrationaalinen pelko tai kammo, erityisesti homo- ja biseksuaaleihin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan motiivina. Käsitettä on kritisoitu psykologisoinnista ja syrjinnän näkemisestä sitä harjoittavan yksilön ongelmana, ilman että syrjinnän yhteiskunnallisiin rakenteisiin puututaan.

 

IV Naistutkimus

1.Naistutkimus (Women`s studies, gender studies, feminist studies, feminist research)

Naistutkimus on akateeminen, monitieteinen lähestymistapa muun muassa naisten tilanteen ja sukupuolten välisen suhteen analysointiin sekä muiden tieteenalojen sukupuoliulottuvuuden analysointiin. Naistutkimusta voidaan pitää sateenvarjokäsitteenä, jonka katsotaan sisältävän myös tasa-arvotutkimuksen ja kriittisen miestutkimuksen. Naistutkimuksesta näkee käytettävän myös ilmaisua feministinen tutkimus. Sille on ominaista toisaalta sukupuolten epätasa-arvoisen tilanteen tunnistaminen eri aloilla, toisaalta tilanteen korjaamiseen vaikuttaminen kehittämällä ja soveltamalla teorioita, strategioita ja menetelmiä.

2.Tasa-arvotutkimus (gender equality studies)

Naistutkimuksen osa-alueista tasa-arvotutkimus on läheisimmässä suhteessa käytännön tasa-arvotyöhön. Kuitenkin myös naistutkimuksen sisällä käyty teoreettinen keskustelu avaa tasa-arvopolitiikalle uusia näkökulmia mm. tarkastelemalla kriittisesti sukupuolen ja tasa-arvon käsitteitä.

Tasa-arvopolitiikalla ja naistutkimuksella on dialoginen suhde. Yhtäältä tasa-arvokehitys tarvitsee naistutkimusta ja tasa-arvo teorioita suunnitelmia kehitettäessä. Toisaalta naistutkimus tarvitsee tasa-arvotilastoja ja -tilinpäätöksiä tutkimusmateriaalikseen.

3.Kriittinen miestutkimus (critical studies on men)

Kriittinen miestutkimus (Critique of Men tai Critical Studies on Men) on tieteiden välistä tutkimusta, joka suhtautuu feminismiin myönteisesti. Sen tutkimuskohteena ovat miehet ja maskuliinisuudet. Sitä voivat tehdä miehet ja naiset. Kriittinen miestutkimus voi toimia perinteisten oppiainerajojen puitteissa, pyrkien samalla siirtämään rajoja.

 

V Sukupuoli valtajärjestelmissä

1.Valta (power)

Toisen aallon feminismi toi yhteiskuntatieteiden vallan analyysin uuden näkökulman. Se määritti vallan seksuaalipolitiikkana ja näki vallan rakentuvan miesten intresseistä käsin. Näkemyksen mukaan kaikki miehet hyötyvät naisten alisteisesta asemasta, vaikka yksittäiset miehet eivät kokisikaan alistavansa naisia ja käyttävän hyväkseen miessukupuolen mukanaan tuomaa etuoikeutettua asemaa. Tätä vallan muotoa feministiset teoriat kutsuivat ei-intentionaaliseksi vallaksi.

Tutkijat ovat määrittäneet vallan harjoittamisen alueiksi mm. julkisen alueen, kielen ja kulttuuriksi laskettavat tuotteet ja saavutukset. Nämä vallan alueet ovat olleet miesten perinteistä toimintapiiriä naisten sijoittuessa taka-alalle kotiin ja yksityisen piiriin. Antropologien mukaan naisilla on aina ollut valtaa yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Olennainen kysymys ei olekaan onko valtaa vai ei, vaan kuka valtaa saa oikeutetusti käyttää ja millä yhteiskunnan alueella. Yhteiskunnallinen valta ja alistussuhteet muodostuvat kulttuuria rakentavassa kielessä, materiaalisessa ympäristössä, ja julkisen alueella, joita on perinteisesti pidetty miesten toimipiireinä.

Valta seksuaalipolitiikkana hahmottaa vallan myös naisen ruumiiseen kohdistettuna kontrollina. Patriarkaatti on eräs vallan analyysin keskeisiä käsitteitä. Se rakentuu sex-gender- järjestelmälle, jossa miehillä on biologisen sukupuolensa ansiosta sosiaalinen oikeus hallita naisia ja lapsia. Foucaultlainen ajattelu siirsi painopisteen negatiivisesta vallan käsitteestä, joka näkee naiset vallan uhreina, näkemykseen, jonka mukaan valtaa pikemminkin käytetään kuin omistetaan. Valtasuhteet ovat ristikkäisiä ja päällekkäisiä ja niiden muodostamassa verkossa ei voida erottaa mustavalkoisesti uhreja ja alistajia. Tätä ajattelua kuvaa foucaultilainen tarkkailun käsite. Naiset ovat sekä heihin kohdistuvan tarkkailun kohteena että myös itsensä ja toisten naisten tarkkailijoita, jotka uusintavat naisiin kohdistuvia odotuksia ja normeja. He ovat sekä uhreja että toimijoita naisten ruumiiseen kohdistetussa kontrollissa. Kyseessä ovat siis moninaiset valtasuhteet tietyssä ajassa ja paikassa.

Vallan analyysiin tuli kehityksen mahdollisuus entisen ikuisen patriarkaatin umpikujan tilalle. Foucault tarjosi myös monitasoisen analyysin mahdollisuuden, jossa valtaa voidaan tarkkailla sekä mikrotasolla (esim. perhe) että makrotasolla (esim. valtio). Tärkeää on tutkia, miten valta määrittelee tilanteita ja subjekteja sekä miten ihmiset määrittelevät vallan kulloisessakin ajassa ja paikassa. Aikalaiskeskustelut kertovat paljon vallan rakenteesta, sen harjoittajista ja sen vastustajista, ja niiden analyysi mahdollistaa muutoshetkien löytämisen. Muutoksella on monta vaihtoehtoista suuntaa ja vaihtoehtoisten suuntien pohtiminen avaa tietä uusille ideoille, esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon vaihtoehdolle, joka on tähän päivään asti jätetty käyttämättä. Foucaultilaista analyysiä voidaan kutsua myös ajattelun arkeologiaksi, joka kaivautuu aina yhä syvemmälle sekä ajassa että paikassa ja etsii valtasuhteita ja niiden seurauksia.

Foucaultia on arvosteltu siitä, että hänen ajattelunsa väheksyy miesten ryhmänä naisiin ryhmänä kohdistamaa sortoa ja sekä aliarvioi valtiovallan ja oikeusjärjestelmän vaikutusta naisten alisteiseen asemaan.

Donna Haraway on yksi feministiteoreetikoista, joka arvosteli jälkistrukturalistista valta-analyysiä siitä, että se siirsi vallan "ei-mistään" vallaksi "kaikkialle". Jos kaikki ovat vallan käyttäjiä ja kohteita, vallan rakenteellinen analyysi muuttuu mahdottomaksi ja ketään ei voi asettaa vastuuseen alistussuhteiden olemassaolosta. Tutkimus on Harawayn mukaan keskitettävä riistäviin järjestelmiin ja niiden kumoamiseen. Tämän emansipaation tavoitteena tulee olla vallan ja yhteiskunnallisten resurssien tasapuolinen jakautuminen, riiston lopettaminen ja patriarkaatin purkaminen. Harawayn ajattelussa vallan painopiste siirtyy toimijoista rakenteisiin. Hänestä relativistinen ajattelu, jossa valta on ei-missään ja samalla sen vaaditaan olevan tasa-puolisesti kaikkialla, tarkoittaa vastuun ja kriittisyyden kieltämistä. Samalla relativismi estää naisten välisten yhteyksien ja poliittisten liittojen rakentamista, joiden verkosto voi toimia muutoksen todellisena voimana. Monet nykyajan naisliikkeistä ovatkin omaksuneet verkostoitumisen toimintamuodokseen ja havainneet sen demokraattiseksi, vastuulliseksi ja toimivaksi vallankäyttötavaksi.

2.Sukupuolijärjestelmä (sex/gender system)

Naisten ja miesten erillisiä sukupuolirooleja ylläpitävä ja tuottava taloudellisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten rakenteiden järjestelmä.

Sukupuolijärjestelmä käsitteen käyttö yleistyi Suomessa 1980-luvulla hyvinvointivaltion ja sen naisystävällisyyden analysoimisessa. Se on monitasoinen käsite, joka on samanaikaisesti vaikuttamassa yhteiskunnan rakenteellisissa jaoissa, symbolisissa merkityksissä, sosiaalisissa verkostoissa, ja yksilöllisessä identiteetissä. Naiset ja miehet tuottavat ja uusintavat sukupuolijärjestelmää itsessään, toisissaan sekä sosiaalisissa ja kulttuurisissa rakenteissa. Sukupuolijärjestelmä on tiettyyn aikaan ja paikkaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan sidottu ja se on muuttuvainen.

Sukupuolijärjestelmälle voidaan hahmottaa kaksi periaatetta: erillään pitämisen (horisontaalinen) ja hierarkian (vertikaalinen) periaate. Erillään pitämisen periaate jakaa miehet ja naiset selvästi toisistaan erottuviksi ryhmiksi. Hierarkian periaate puolestaan pitää mieheyttä normina. Sukupuolijärjestelmän kokonaishierarkiassa naisten työt ja toiminta-alueet ovat vähemmän arvostettuja kuin miesten. Vallitseva sukupuolijärjestelmä ilmenee mm. vertikaalisesti ja horisontaalisesti eriytyneinä työmarkkinoina. Ilmiö tulee näkyviin sukupuolen mukaan eriteltyjen tilastojen avulla.

3.Sukupuolisopimus (gender contract)

Sukupuolisopimuksella tarkoitetaan joukkoa selvästi ilmaistuja ja piileviä sääntöjä, velvollisuuksia ja oikeuksia, jotka hallitsevat sukupuolten välistä suhdetta. Ne jäsentävät naisille ja miehille eri työt ja arvot, vastuualueet ja velvoitteet. Sukupuolisopimusta ylläpidetään neljällä eri ulottuvuudella: kulttuurinen ylärakenne (yhteiskunnan normit ja arvot), taloudelliset voimavarat (resurssien jakautuminen naisten ja miesten kesken), instituutiot (perheen hyvinvointi, koulutus- ja työllisyysjärjestelmät), sekä sosialisaatioprosessit (erityisesti perheen sisällä).

Lähihistoriasta voidaan määrittää kolme erilaista sukupuolisopimusta, jotka ovat syntyneet naisten ryhtyessä vaatimaan oikeuksiaan. Ensimmäisen naisasialiikkeen aallon seurauksena (vuodesta 1890 lähtien) naiset neuvottelivat miesten kanssa sukupuolisopimuksen, joka rakentui tasa-arvoisen kohtelun vaatimukselle ja tätä sukupuolisopimusta voidaan kutsua nimellä "kotiäiti-naisten sosiaalinen äitiys". Perusoikeuksien saavuttamisen jälkeen toisen aallon naisasialiike(1960-1980) vaati naisnäkökulman huomioon ottamista kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Tämän vaatimuksen pohjalta neuvoteltiin "tasa-arvosopimus" (equal worth contract). Tasa-arvosopimuksen painopiste oli palkansaajaäitiydessä. Vuodesta 1980 on ollut liikkeellä naisasialiikkeen kolmas aalto, jonka esittämistä vaatimuksista neuvotellaan yhä ja uusin sukupuolisopimus on vasta rakentumassa.

4.Patriarkaatti, patriarkaalinen ideologia (patriarchy)

Omistukseen ja kontrolliin liittyvä miehinen dominanssi kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Ylläpitää ja käyttää välineenään sukupuolisyrjintää. Tämä valtajärjestelmä perustellaan patriarkaalisesta ideologiasta käsin. Se on ajatusjärjestelmä, jossa miehen ylemmyys on lähtökohtana. Toisinaan myös väitetään, että sukupuolten välinen työnjako perustuu biologiaan tai Raamattuun.

Ilmaus on radikaalifeministisen liikkeen lanseeraama. Sillä kuvataan ’miesvaltaa’, miesten välistä verkostoitumista, jolla on materiaalinen perusta. Se tekee mahdolliseksi miehille naisten sorron. Materiaalisen perustan keskeisiä osia ovat naisten työvoiman, seksuaalisuuden ja lisääntymiskyvyn kontrolloiminen. Patriarkaattia tuotetaan niin talouden, koulutuksen kuin kulttuurin ja uskonnonkin alueilla. Käsitettä on kuitenkin kritisoitu yleistämisestä, historiattomuudesta ja determinismistä.

5. Feministiset teoriat (feminist theories)

Erilaiset feministiset teoriat selittävät naisten sortoa ja sukupuolen rakentumista yhteiskunnassa, etsivät sen syitä ja seurauksia sekä laativat strategioita naisten (ja myös miesten) vapautumiselle ja tasa-arvon toteutumiselle. Feministiset teoriat voidaan jakaa karkeasti liberaaliin, marxilaiseen, radikaaliin, psykoanalyyttiseen, sosialistiseen, eksistentialistiseen ja postmoderniin teoriaan. Kunkin teoriakehyksen sisällä on lukematon kirjo erilaisia painotuksia ja tutkimuskohteita, jotka jakavat feministit sekä teoriakehysten välillä että niiden sisällä erilaisiin ryhmiin. Yhteistä on naisten tilanteen analysoiminen ja pyrkimys muutokseen. Feministiset teoriat ja liikkeet ovat kehittyneet tiettyinä aikakausina ja tietyissä paikoissa tiettyjen tarpeiden tyydyttämiseksi, ja erot niiden välillä saattavat olla hyvinkin suuret. Feministisen liikkeen voidaan sanoa alkaneen liberaalifeminismistä, joka korosti naisten ja miesten samankaltaisuutta ja pyrki oikeuksien tasa-arvoon. Nykyteorioissa puolestaan painottuu postmodernin feminismin sukupuolieron ja moninaisuuksien analyysi. Feministiset teoriat ovat kehittyneet valkoisen, porvarillisen heteronaisen vapautusliikkeestä, myös etniset ja seksuaaliset erot sekä sosiaaliset statukset ja luokat huomioiviksi erojen ja moninaisuuden teorioiksi. Nykyfeminismin ongelmana onkin se, miten eroista voidaan löytää yhteisyys, jolle naisliikettä rakentaa.

6.Naisliikkeet (women´s movements)

Naisliikkeet syntyvät aina jossain ajassa ja paikassa. Niiden ajamat kysymykset ja näkökulmat vaihtelevat. Suomen tasa-arvokehitys on ollut sarja aaltoja, jotka ovat tuoneet mukanaan uusia näkemyksiä ja vaatimuksia. Viime vuosikymmeninä on feminististen teorioiden ja naisliikkeiden vuoropuhelu ollut tärkeää. Tämän vuoropuhelun ja sen esittämien vaatimusten ansiosta valtiomme on kehittynyt naisystävällisempään suuntaan. Naisliikkeet ovat mahtava voima tänäkin päivänä, vaikka naiset keskittyvätkin näyttävien marssien sijaan lobbaamaan asiansa puolesta ja vaikuttamaan päätöksentekoon (kaksoisstrategian mukaisesti) myös suoraan politiikan piirissä. Tasa-arvokehitys on ollut ja on yhä kovan työn ja pitkäaikaisten neuvotteluiden tulos.

Suomalaiset naisliikkeet voidaan jakaa kolmeen aaltoon, joilla kullakin on oma näkökulmansa tasa-arvoon ja oma näkemyksensä sen ydinkysymyksistä. 1.naisliikeen aalto (1890 -) toi mukanaan tasa-arvoisen kohtelun näkökulman, jossa korostetaan naisten ja miesten samoja oikeuksia. Strategiana tässä näkökulmassa on ihmisoikeuspolitiikan edistäminen sekä yhtäläisten oikeuksien varmistaminen ja toteuttaminen. Tämä takaa muodollisen tasa-arvon. Normina ovat kuitenkin miehen mallit. Valtio reagoi naisasialiikkeen vaatimuksiin myöntämällä naisille äänioikeuden ja kehittämällä lainsäädäntöä. Ajan sukupuolisopimusta on kutsuttu "kotiäitiyden sopimukseksi", sillä se korosti naisten sosiaalisen äitiyden merkitystä.

Naisliikkeen toinen aalto (1960) keskittyi naisnäkökulmaan, jossa korostetaan naisten erityisyyttä ja innovatiivisuutta. Siinä tuodaan esille naisten ja miesten erilaisuuden ohella myös naisten keskinäinen erilaisuus. Strategiana ovat naisten valtaistaminen sekä erityistoimet, jotka tukevat alisteisessa asemassa olevaa sukupuolta. Myös miesnäkökulma on viime aikoina voimistunut. Siinä etsitään laajempaa roolia miehelle. Sen strategia on vasta kehitteillä.

Valtio vastasi vaatimuksiin kehittämällä jälleen lainsäädäntöä naiset paremmin huomioivaan suuntaan ja rakentamalla naisystävällistä hyvinvointivaltiota. 1960- luvulla kehittynyttä sukupuolisopimusta kutsutaan tasa-arvosopimukseksi, jonka keskiössä oli palkansaajaäitiys.

Kolmas aalto (1980-) toi tasa-arvokeskusteluun sukupuolinäkökulman, jossa painotetaan miesten ja naisten välisiä suhteita ja näiden ilmenemistä yksilöllisellä, sosiaalisella, rakenteellisella ja symbolisella tasolla. Oleellista on erilaisuuden tasa-arvoinen arvostaminen. Strategiana on tasa-arvon valtavirtaistaminen. Sitä on pyritty toteuttamaan erityisesti julkishallinnossa, eikä niinkään kansalaisjärjestöissä.

Suomen valtio on pyrkinyt valtavirtaistamiskehitykseen ja työpaikkakulttuurien muuttamiseen, mutta tasa-arvon esteenä on samanaikainen yhtenäisen hyvinvointivaltion purkaminen. Uusi sukupuolisopimus on vasta neuvotteilla.

7.Valtiofeminismi (state feminism)

Pohjoismaalaista feminismiä on kutsuttu myös valtiofeminismiksi. Anglosaksiset naisliikkeet toimivat usein oppositiossa valtioon, jonka koneiston ajatellaan olevan esteenä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiselle ja jonka muuttumiseksi on toimittava sen ulkopuolella itsenäisissä ja puoluepoliittisesti sitoutumattomissa naisliikkeissä. Pohjoismaissa hyvinvointivaltiota on sen sijaan pidetty naisystävällisenä eikä patriarkaalisena ja naisia alistavana rakenteena. Naisystävällinen valtio tarjoaa sosiaalipalveluja, jotka mahdollistavat työ- ja perhe-elämän yhdistämisen. Naisliikkeiden tavoitteet naisten aseman parantamiseksi ja sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi ovat kanavoituneet valtiolliseen päätöksentekoon poliittisiin puolueisiin sekä demokraattisesti valittuihin kunnallisiin ja valtiollisiin elimiin. Valtiofeminismi tarkoittaa siis naisten asemaa parantavien pyrkimysten sulautumista osaksi yleistä politiikkaa ja samalla tapaa, jolla naisliikkeet toimivat yhteistyössä valtion kanssa ja vaikuttaen sen rakenteiden sisäpuolella ja pyrkien muutokseen sisältäpäin.

Myös Pohjoismaissa on anglosaksisten maiden tapaan itsenäisiä ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia naisliikkeitä ja tätä feministisen liikehdinnän kaksijakoisuutta kutsutaan kaksoisstrategiaksi, jolla pyritään sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä valtion rakenteiden sisä- että ulkopuolelta. Kaksoisstrategiassa toimitaan sekä naiskeskeisesti naisnäkökulmasta lähtien (naisliikkeet, naistutkimus, muut naisryhmät ja –verkostot) että valtioon, poliittisiin puolueisiin ja muihin hegemonisiin instituutioihin integroituen.

 

VI Perhe ja yksilö

1. Perhe/perheet (family, families)

Perheen käsite on moninainen ja siksi myös epämääräinen. Uudessa perhetutkimuksessa on 1970-luvulta lähtien puhuttu "perheistä" "perheen" sijaan. Laajaan perhemääritelmään sisältyy erilaisia elämänjärjestelyjä: avoliitto, avioliitto, yksinhuoltajuus, lapsettomat parit, jopa yksinasuvat.

Perhe-käsitteellä voidaan viitata ainakin viiteen ulottuvuuteen: sukulaisuuteen (perimisen ja parisuhteen kautta muodostuvat yksilöiden väliset siteet), asumisen järjestelyihin (ketkä asuvat saman katon alla), sukupuolisuhteisiin (rakkaus-, valta- ja seksuaalisuhteet), kotitalouteen (ketkä osallistuvat aineelliseen tuotantoon, mikä on työnjako) sekä sukupolvisuhteisiin (uusintaminen, huolenpito, kasvatus). Näiden ulottuvuuksien ideologinen ja käytännöllinen yhteen kietoutuminen voi vaihdella ajasta ja yhteiskunnasta toiseen.

Tilastoissa käytettävä perhemääritys perustuu asumisjärjestelyihin. Siinä kuvataan perhettä, jossa perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot, joilla ei ole lapsia. Lapsiperheitä ovat perheet, joissa asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Uusperheiksi lasketaan perheet, joissa on alle 18-vuotias vain toisen puolison lapsi. Uusperheen kaikki lapset eivät ole puolisoiden yhteisiä.

5.Sukupuoliroolit (sex roles)

Sukupuoliroolit muodostuvat yhteiskunnan sosiaalisissa rakenteissa eivätkä ne ole yksilön ominaisuuksia. Sukupuoliroolit ovat sellaista käyttäytymistä, mitä muut ihmiset odottavat, rooli on siis johonkin asemaan kohdistuvien odotusten kokonaisuus.
Sukupuoliroolit ovat opittuja käyttäytymismalleja ja odotuksia naiseudesta ja mieheydestä. Niiden taustalta voi löytää ajatuksen sukupuolten biologisista eroista, jotka saavat aikaan erilaiset ihmisenä olemisen ja toimimisen tavat naisille ja miehille. Sukupuoliroolit ovat tiiviissä yhteydessä sukupuolistreotypioihin, sillä kummatkin luokittelevat ja yleistävät sukupuolten välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Sukupuoliroolit opitaan sosialisaatiossa; tyttö hoivaa nukkea, poika rakentaa linnoitusta. Aikuistumisen myötä lapsuuden leikeistä tulee totta esimerkiksi Suomessa erittäin segregoituneiden työmarkkinoiden muodossa. Se, mikä sopii ja on tyypillistä tytölle, ei sovi eikä saa olla tyypillistä pojalle.

Jähmettyneiden sukupuoliroolien purkamiseksi on tehty paljon töitä ja sukupuoliroolien tutkimus oli hyvin aktiivista 1960- ja 1970-luvulla, erityisesti sosiologisessa naistutkimuksessa. Sukupuolirooliteoriaa käytettiin tapana tutkia yhteiskunnan sosiaalisia suhteita ja rakenteita. Sukupuoliroolien analysoimiseen käytettiin tutkittuja stereotyyppisiä persoonallisuusmääritelmiä ja —odotuksia. Naisiin ja miehiin kohdistuu erilaisia sosiaalisia vaatimuksia, käsityksiä ja odotuksia ja niihin sosiaalistuminen kuuluu tärkeänä osana yhteiskuntaan sosiaalistumista. Tytöt ja pojat oppivat naisellisen ja miehisen käyttäytymisen tavat mm. mallioppimisen, sosialisaation ja sisäistämisen kautta. Oppimisen ja sosialisaation tärkeimpiä välittäjiä ovat äidit, isät, perheet, opettajat ja tiedotusvälineet.

Sukupuoliroolit uusintavat perinteisiä naisten ja miesten rooleja ja määrittävät rajoja soveliaalle ja sopimattomalle. Niiden muuttaminen on vaativa ja hidas tehtävä, jonka onnistuminen edellyttää yhteistoimintaa kaikkien oppimisen ja sosialisaation välittäjien kesken. Jähmettyneet sukupuoliroolit kaventavat inhimillisen potentiaalin täyttä hyödyntämistä ja asettavat kummallekin sukupuolelle tiukat ja epätasa-arvoa edistävät rajat.

6. Naisten kaksois- ja kolmoisrooli (double and triple role of women)

Naisten kaksoisroolia kuvataan usein tehtävillä tuotanto (production) ja uusintaminen (reproduction). Kumpaakin liittyvät erilaiset toimintamallit ja rooliodotukset. Näistä tuotantotyötä kuvaavia ovat kotitaloustuotanto, ruokatuotanto, mikä kehitysmaissa käsittää sekä maataloustyön että kodin ulkopuolisen ansiotyön eli markkinatyön. Uusintamista kuvaa parhaiten seuraavien sukupolvien kasvattaminen ja kulttuurin ja arvojen siirtäminen tuleville sukupolville. Kehitysmaissa naisilla on vielä kolmaskin tärkeä rooli; yhteisöllinen toiminta (community management). Yhteisöllinen toiminta on naisten osallistumista paikalliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan epävirallisten verkostojen ja muodollisten instituutioiden kautta. Naiset ovatkin keskeisiä sosiaalisen ja institutionaalisen pääoman tuottajia.

7.Sukupuolinen/seksuaalinen suuntautuminen (sexual orientation)

Sukupuolinen/seksuaalinen mieltymys joko samaa tai vastakkaista sukupuolta olevaan henkilöön (homoseksuaalisuus, lesbous, heteroseksuaalisuus, biseksuaalisuus).

 

VII Työ ja talous

1. Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen/toisiinsa niveltäminen (reconciliation of work and family life)

Perhe-elämä ja palkkatyö on teollistumiskehityksen myötä tulkittu erillisiksi alueiksi, perhe "yksityisen" ja palkkatyö "julkisen" alueelle sijoittuvaksi. Ihmisen elämänkokonaisuuden näkökulmasta työ, vapaa-aika ja perhe-elämä eivät kuitenkaan ole erillisiä sektoreita, vaan toimintoja, joista arkielämän kokonaisuus muodostuu.

Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen on pitkään nähty lähinnä lastenhoidon järjestämiseen liittyvänä naisten asiana. Kun naiset ovat olleet työssä kodin ulkopuolella, on tarvittu synnytys- ja äitiyslomia, sekä lasten päivähoitoa. Työn ja perheen yhdistämistä on pyritty helpottamaan sosiaalipolitiikan keinoilla. Viime vuosina on alettu keskustella myös miesten mahdollisuuksista elää kokonaisina ihmisinä. On nähty työn ja perheen yhdistäminen paitsi sosiaalipoliittisena, myös työn organisoimiseen ja työyhteisöjen käytäntöihin liittyvänä asiana. On ymmärretty, että muillakin työntekijöillä kuin pikkulasten vanhemmilla on tarvetta sovittaa yhteen palkkatyötä ja perhe-elämää — esimerkiksi niillä, jotka huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan.

Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisesta puhutaan myös työelämän ja yksityiselämän yhteensovittamisena. Tulevaisuudessa tullaankin todennäköisesti käyttämään käsitettä yksityiselämä käsitteen perhe sijasta, sillä yksityiselämä kuvaa laajempaa elämänpiiriä kuin perhe. Myös perheettömillä on ongelmia työelämän ja yksityiselämänsä sovittamisen kanssa. Siten elinikäinen oppiminen, sapattivapaat ym. yksityiset ja yhteisölliset tarpeet voivat tulla osaksi sopeuttamistarvetta työajan kanssa.

2. Työmarkkinoiden eriytyminen sukupuolten mukaan (gender division of labour markets; gender segregation)

Naisten ja miesten keskittyminen erilaisiin ja eritasoisiin toimiin ja ammatteihin. Horisontaalilla eriytymisellä (keskittymisellä) tarkoitetaan naisten ja miesten jakautumista työmarkkinoilla eri sektoreille ja ammattialoille. Naisten ja miesten työt keskittyvät selvästi eri aloihin, ammatteihin ja sektoreihin (yksityinen ja julkinen sektori). Suomalaiset työmarkkinat ovat horisontaalisesti segregoituneet tiukemmin kuin muiden OECD-maiden työmarkkinat.

Vertikaalilla eriytymisellä tarkoitetaan naisten ja miesten erilaista jakautumista yhtäältä esimies- ja johtotehtäviin sekä toisaalta muihin työntekijöihin. Naisten ja miesten asema eli status on työelämässä yleisesti ottaen erilainen. Naiset ovat yliedustettuina työelämän hierarkian alemmilla tasoilla ja vastaavasti miehet ovat yliedustettuina johtopaikoilla.

Horisontaalinen ja vertikaalinen eriytyminen eriarvoistavat sukupuolia, sillä ne ylläpitävät rakenteellisia palkkaeroja naisten ja miesten välillä. Naisvaltaisia ammatteja arvostetaan tilastojen mukaan palkkauksellisesti vähemmän kuin miesvaltaisia, vaikka ammatit olisivat edellyttäneet haltijaltaan yhtä paljon koulutusta. Naisvaltaiset alat ja ammatit ovat aliarvostettuja ja alipalkattuja.

Työmarkkinoiden eriytymistä voidaan tarkastella myös sen mukaan, miten naiset ja miehet jakautuvat työvoimaan ja työvoiman ulkopuolelle hoitamaan omaa kotia ja lapsia. Omaa kotia ja lapsia hoitavat puolisot vapauttavat toisen puolisoista täysimääräisesti työmarkkinoille. Kun työnjako toistuu sukupuolten välillä samalla tavalla, työnjako uusintaa naisiin ja miehiin kohdistuvia erilaisia odotuksia työmarkkinoilla.

3.Sama palkka samanarvoisesta työstä, samapalkkaisuus (equal pay for work of equal value)

Samanarvoisesta työstä maksettava sama palkka, johon ei liity mitään syrjintää sukupuolen tai siviilisäädyn perusteella, kun otetaan huomioon kaikki palkkaan tai muihin korvauksiin liittyvät seikat

4.Työllisyys ja työllisyysaste (employment ja employment rate)

Työllisyys kertoo työssäkäyvien, työllisten henkilöiden määrästä. Taloustieteen termein työllisyys kuvaa työvoiman kysynnän tasoa ja työpaikkojen määrää.

Työllisyysaste puolestaan tarkoittaa työssäkäyvän väestön osuutta (%) työikäisestä väestöstä. Työikäisellä väestöllä on perinteisesti tarkoitettu 15-74-vuotiasta väestöä. Käytännössä työikäinen väestö rajataan usein ikävuosiin 15-64, koska tätä vanhemmat ovat useimmissa kehittyneissä maissa vanhuuseläkkeellä. Työllisiksi luetaan kaikki ne, jotka Työvoimatutkimuksen haastatteluviikolla ovat tehneet tunninkin työtä.

Sukupuolianalyyseissa on tärkeää kiinnittää huomiota työllisyyden ja työsuhteen laatuun, niiden vapaaehtoisuuteen tai vastentahtoisuuteen sekä työaikaan ja mahdolliseen vajaa- tai ylityöllisyyteen. Työllisiksi luetaan myös ne henkilöt, joilla on työsuhde, mutta jotka ovat tilapäisesti poissa työssä. Tilapäisesti työstä poissa oleville karttuvat työsuhde-etuudet. Tähän ryhmään kuuluvat myös työstä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapailla olevat palkansaajat. Sen sijaan työllisiksi ei lueta työstä alle 3-vuotiaiden lasten hoitovapaalla olevia. Heillä on voimassa oleva työsuhde, mutta työsuhde-etuudet eivät kartu.

5.Työttömyys ja työttömyysaste (unemployment ja unemployment rate)

Työvoimatutkimuksessa käytetään ILO:n määritelmää työttömästä työnhakijasta. Työttömiksi luetaan henkilöt, jotka ovat ilman työtä, jotka etsivät töitä ja ovat työmarkkinoiden käytettävissä. Työttömäksi luetaan myös henkilö, joka on osan tutkimusviikkoa työttömänä ja muun osan vaikkapa opiskelemassa tai hoitovapaalla. Piilotyöttömiä ovat henkilöt, jotka eivät aktiivisesti hae työtä, mutta ottaisivat työn todennäköisesti vastaan, jos sitä tarjottaisiin. Piilotyöttömiä ei luokitella työttömiksi vaan työvoiman ulkopuolella olevaan väestöön. Piilotyöttömyys ja vajaatyöllisyys on perinteisesti ollut sukupuolispesifi kysymys (erityisesti naisten ongelma). Työttömyysaste lasketaan työttömien osuutena työvoimasta. Vertailuissa laskutapa on ongelmallinen, koska naisten ja miesten aktiivisuus työmarkkinoilla vaihtelee esimerkiksi ikäryhmittäin ja maittain. Jos ryhmän työvoimaosuus on alhainen, voi työttömyysaste nousta korkeaksi, vaikka työttömien absoluuttinen määrä olisi pieni. Toinen tapa arvioida työttömyyden yleisyyttä olisi laskea työttömien osuus työikäisestä väestöstä.

6.Työvoima ja työvoimaosuus (labour force, labour force participation tai activity rate)

Työvoima kuvaa työvoiman tarjontaa eli työikäisen väestön aktiivisuutta työmarkkinoilla. Työvoimaosuus ilmaistaan työvoiman osuutena (%) työikäisestä väestöstä (vrt. ->työllisyys). Työvoimaan luetaan sekä työlliset että työttömät. Tietoa työvoimaan kuulumisesta ja työvoiman ulkopuolella olevasta väestöstä kerätään työvoimatutkimuksin kuukausittain Tilastokeskuksessa. Työvoimaan ei lueta niitä äitejä tai isiä, joilla on voimassa oleva työsuhde, mutta jotka ovat hoitamassa kotona alle 3-vuotiasta lasta vanhempainlomien jälkeen. Määrittely antaa hoitovapaalla olevien äitien työmarkkina-asemasta todellisuutta heikomman kuvan, sillä osalla samassa asemassa olevista ei ole työsuhdetta mihin palata. Toisaalta se, että pääasiassa naiset käyttävät mahdollisuuksia pitkiin hoitovapaisiin, voi sinänsä välillisesti heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla jos työnantajat katsovat, ettei naisiin kannata investoida epävarmoina työntekijöinä.

7.Työaika (working time/flexible working-time)

Käsite työaika avautuu moninaisena. Perinteisesti normaalityöajalla on ymmärretty kokoaikaista (7-8 tuntia päivittäin, 35-40 tuntia viikossa) päivätyötä, jota tehdään säännöllisesti viitenä päivänä viikossa. Normaaliuden käsitteeseen sisältyy yleensä myös se, että työsuhde on pysyvä (toistaiseksi jatkuva) ja saman työnantajan palveluksessa ollaan koko työikä tai ainakin hyvin pitkään. Kaikki tästä poikkeava määrittyy sitten jollain epätyypilliseksi (atypical), joustavaksi (flexible), moninaiseksi tai epätavalliseksi; mitä termiä sitten käytetäänkin (ks. osa-aikatyö ym).

Keskimääräisen työajan jakautumista voidaan tarkastella myös päivittäistä pidemmällä jänteellä, kuten viikko-, kuukausi-ja vuosityöaikana tai elinikäisenä työaikana. Mielenkiintoinen näkökulma on, miten työaika muuttuu työuran tai elämänpolun eri vaiheissa. Työaika voi poiketa normaalina pidetystä paitsi työtuntien määrän suhteen, myös siinä, miten tunnit sijoittuvat normaalista poikkeaviin ajankohtiin. Tällöin kyse on usein epämukaviksi koetuista ilta-, yö-, viikonloppu- tai vuorotöistä.

Uusiin työaikamalleihin lukeutuvat mm. liukumat, työaikapankki, säästövapaa, tiivistetty työaika/-viikko, vuorottelu- ja sapattivapaa, osa-aikaeläke, tuettu osa-aikatyö, 6+6 työaikamalli. Säästövapaa on yleisnimitys erilaisille tavoille koota ylitöistä ja vuosilomapäivistä pidempiä vapaita varten. Yksi on työaikapankki: työntekijä tallettaa tietyn jakson puitteissa kertyneitä ylityötunteja, jotka hän pitää myöhemmin vapaana. Keräilyjakson aikana työajan pituus ja sijoitus vaihtelevat ja poikkeavat normaalista.

Työajalla on taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Lyhyt työaika yhtäältä heikentää taloudellista toimeentuloa ja uramahdollisuuksia, toisaalta jättää tilaa muille elämänalueille, kuten perheelle, harrastuksille ja levolle. Pitkä työaika taas lisää ansioita, mutta vaikeuttaa entisestään työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.

Miehet tekevät pitempää työaikaa ja enemmän ylitöitä kuin naiset. Tämä asetelma sekä heijastaa että vahvistaa perinteistä sukupuolijärjestystä (mies ensisijaisena perheenelättäjänä). Viime aikoina työelämäkeskustelussa pinnalle on noussut työn ja yksityiselämän tasa-painoisempi ja joustavampi yhteensovittaminen.

Työpaineiden kiristyessä, työntekijöihin kohdistuvien joustovaateiden voimistuessa ja ylitöiden kasvaessa työuupumus on lisääntynyt. Yksityiselämälle on jäänyt yhä vähemmän tilaa. Onkin vaadittu, että työajan pitää joustaa myös ihmisen elämänvaiheiden ja tarpeiden mukaan. Tasa-arvonäkökulmasta on tärkeää, että työajat ja muut työelämän käytännöt tukevat myös miesten osallistumista pienten lasten hoitoon ja kotitöihin.

8.Osa-aika ja pätkätyö (part-time work, temporary work)

Osa-aikatyön (part-time work, part-time employment) määrittely vaihtelee jonkin verran maittain ja ajan myötä, mikä vaikuttaa myös osa-aikatyön yleisyydestä (incidence of part-time employment) saatavaan kuvaan. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan kyse on osa-aikatyöstä, kun säännöllinen työaika on lyhyempi kuin vastaavaa työtä kokoaikaisesti tehtäessä. OECD:n nykytilastoinnissa osa-aikaisia ovat yleensä ne, jotka työskentelevät alle 30 tuntia viikossa. EU:n työvoimatutkimuksissa puolestaan osa-aikatyölle ei ole annettu tuntirajaa, vaan vastaaja määrittelee itse, tekeekö hän osa-aikatyötä vai kokoaikatyötä. Osa-aikaiseksi luokiteltavan työn viikkotuntimäärä vaihtelee muutamasta tunnista lähes kokopäivätyön tuntimääriin.

Myös määräaikaisen ja pätkätyön käsitteet (fixed-term work, temporary work) vaihtelevat. Yleisesti ottaen työ katsotaan määräaikaiseksi, jos jotkut objektiiviset syyt rajoittavat sen kestoa. Määräaikaisessa työssä työsuhteen kestosta on ennakolta sovittu toisin kuin pysyvässä (permanent work), joka on toistaiseksi jatkuvaa.

Pätkätyöllä tarkoitetaan hyvin lyhyeksi ajaksi solmittua työsuhdetta, esimerkiksi päivän tai viikon mittaista. Joillakin, yleensä naisvaltaisilla aloilla yleistyi 1990-luvun Suomessa pätkätyösuhteiden ketjuttaminen: työsuhde uusitaan kerta toisensa jälkeen jopa vuodesta toiseen vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Oman ryhmänsä muodostavat ne, jotka tulevat työhön kutsuttaessa, jopa muutaman tunnin aikajänteellä.

Epätyypillinen työ keskittyy naisille ja merkitsee usein hyvinvointiriskiä. Tulot jäävät pienemmiksi, samoin ansiosidonnaiset etuudet, uranäkymiä ei juuri ole, ja työpaikkakoulutus jää vähemmälle. Määräaikaisuuden takia pitkäjänteinen suunnittelu niin työn kuin yksityiselämän osalta ei onnistu. Motivaatio- ja sitoutumisongelmat vaivaavat ja määräaikaisen työn tekijä joutuu jatkuvasti kamppailemaan työpaikasta. Mutta epätyypillinen työsuhde voi olla myös hyvinvointia lisäävät, mikäli se on yksilön vapaaehtoinen valinta, työntekijän elämäntilanteesta ja tarpeesta nouseva. Keskeistä on se, kenen ja millä ehdoilla (palkka, sosiaaliturva, muu kompensaatio) epätyypillistä työtä tehdään

9. Tasa-arvoerä (equality supplement)

Tasa-arvoerä on tulopoliittisiin sopimuksiin liitetty palkankorotuserä, joka on tarkoitettu naisille ja matalapalkkaisille. Tasa-arvoerä koostuu yleensä kahdesta osasta, joista toinen lasketaan alan naisvaltaisuuden (naispalkkaerä) mukaan ja toinen alan matalapalkkaisuuden (matalapalkkaerä) mukaan.

Tasa-arvoerän kohdentamisesta päättävät kunkin alan työmarkkinajärjestöt, mutta perusperiaatteena on sen kohdentaminen naisille ja matalapalkkaisille. Tasa-arvoerä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön vuonna 1988 sovitussa tulopoliittisessa sopimuksessa naisvaltaisen keskusliiton TVK:n aloitteesta.

1990- ja 2000 –luvuilla se on ollut osana tulopoliittisia sopimuksia yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tasa-arvoerä on ollut määrältään pieni ja sen vaikutukset sukupuolten välisiin palkkaeroihin ovat vähäiset, joskin niiden täsmällinen arviointi on vaikeaa. Tasa-arvoerien myötä tulopoliittisiin neuvottelupöytiin nousi uudella tavalla kysymys sukupuolen merkityksestä palkanmuodostuksessa.

10. Kotitalous (household)

Kotitalous on erityisesti yhteiskunta- ja taloustieteilijöitten käyttämä termi asumisyksiköstä, jossa saattaa asua eri elämänjärjestelyiden perusteella yhteenkuuluvia henkilöitä. Kehitysmaissa kotitaloudeksi kuvataan sitä talousyksikköä, jonka jäsenet "syövät samasta padasta", tai Pohjoismaissa "samasta jääkaapista".

Tilastoissa kotitalous muodostuu henkilöistä, jotka asuvat ja ruokailevat ja/tai muuten käyttävät tulojaan yhdessä. Tarkat tilastoissa käytettävät määritelmät löytyvät internetistä Statfin tietojärjestelmästä (http://statfin.stat.fi/statweb/ index.stm).

11.Kotitaloustuotanto (household production)

Kotitaloustuotanto on sellaista kotitalouksissa tapahtuvaa tuotantoa, jonka tuloksena syntyy hyödykkeitä - tarvikkeita ja palveluja, joita voidaan ostaa myös markkinoilta, kuten kotitaloustyöt, huolto- ja korjaustyöt, lasten ja perheenjäsenten hoiva ja hoito, sekä kotitalouden voimavarojen käyttöön liittyvä johtamis- ja asiointityö. Kotityö on erityisesti sosiologien käyttämä käsite kun taas kotitaloustuotanto on taloustieteilijöiden käyttämä termi.

12.Yksinhuoltajataloudet (single parent households)

Perheet tai kotitaloudet, jotka ovat yhden vanhemman - miehen tai naisen - vastuulla olevia talouksia, joissa siviilisäädystä huolimatta hoivataan perheenjäseniä sekä suoritetaan uusintamis- ja kasvatustyötä suorittamalla kotitöitä ja harjoittamalla kotitaloustuotantoa.

 

VIII Naisiin kohdistuva väkivalta

1.Naisiin kohdistuva väkivalta (violence against women)

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on Suomessa perinteisesti käsitelty perheväkivallan käsitteellä, jossa korostetaan väkivaltaa koko perheen ongelmana. Parisuhdeväkivalta-käsite painottaa tosiasiaa, että suurin osa perheissä esiintyvästä väkivallasta on parisuhdeväkivaltaa naisen ja miehen välillä. Myös tätä käsitettä on arvosteltu, sillä se ei tuo esiin miesten selkeästi suurempaa osuutta, joka on noin 90% väkivallanteoista. Käsite naisiin kohdistuva väkivalta kattaa ilmiön laajemmin ilman rajauksia siviilisäätyyn ja perheeseen.

Naisiin kohdistuva väkivalta on väkivaltaa, joka kohdistuu naisiin juuri heidän sukupuolensa takia. Se on monimuotoinen käsite, jonka voidaan nähdä kattavan esim. vaimon "kurittamisen", ei-toivottujen tyttölasten murhaamisen, tyttöjen sukupuolielimien silpomisen, joukkoraiskaukset sota-aikana, sekä myös seksiteollisuuden. Näissä esimerkeissä tulee esiin naisiin kohdistuvan väkivallan ydin. Se on naisiin kohdistuva väkivalta naisten ihmisoikeuksien rikkomisena, jonka perustana on naisten alisteinen asema mieheen nähden. Naisen ruumis on patriarkaatin kontrollin kohde, ja sen pahoinpitelemisen tarkoitus on ylläpitää vanhaa sukupuolijärjestelmää, jossa mies hallitsee naista. Naisiin kohdistuva väkivalta on este tasa-arvon, kehityksen ja rauhan saavuttamiselle.

Naisiin kohdistuva väkivalta on moniulotteinen ongelma, jolla on vakavia ja laaja-alaisia vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Sen sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset kustannukset ovat huomattavat sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Onarvioitu, että naisiin kohdistuva suora väkivalta maksaa Suomen valtiolle noin 300 miljoonaa ja välillinen väkivalta noin 600 miljoonaa markkaa vuodessa. Kyseessä ei ole perheen yksityinen ja näkymätön asia, vaan koko yhteiskuntaamme koskettava ongelma. Suomi on allekirjoittanut YK:n naisten maailmankonferenssin loppuasiakirjan, vuonna 1995, jossa Suomi sitoutuu estämään ja poistamaan kaikkinaisen naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan. Samassa konferenssissa hallitukset sitoutuivat soveltamaan sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamista, joka on tärkeää myös naisiin kohdistuvan väkivallan kannalta. Interventiot naisiin kohdistuvan väkivallan lieventämiseksi edellyttävät kansallisella tasolla onnistuakseen aktiivista ja sitoutuvaa alueellista ja paikallista toimintaa, jota ovat mm. palvelu- ja hoitojärjestelmän kehittäminen sekä ennaltaehkäisevän toiminnan käynnistäminen toiminnallista verkostoitumista tehostamalla. Suomessa onkin käynnistetty useita projekteja ja tutkimushankkeita naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Olennaista on se, että myös miehiä on mukana. Yksi suurimpia esteitä parisuhdeväkivallan poistamisessa on uhrin vaikeneminen ja häpeä, joita ei voi poistaa ilman miesten ja naisten avointa vuoropuhelua ja kattavaa asennemuutosta. Tutkimusten ja projektien tulisi laajentua kansalaiskeskusteluksi, jotta muutokseen saataisiin lisävauhtia.

Väkivallan ja seksuaalisen häirinnän uhka rajoittaa naisten liikkumista ja mahdollisuuksia osallistua täysivaltaisesti yhteiskunnalliseen elämään. YK:n mukaan joka kolmas maailman naisista joutuu joskus fyysisen, seksuaalisen tai psykologisen väkivallan uhriksi. Maailman väestöstä puuttuu 60 miljoonaa tyttöä, jotka ovat kadonneet sukupuolen perusteella tehtyjen aborttien ja laiminlyöntien vuoksi. Naisiin kohdistuvan väkivallan seuraukset vaikuttavat negatiivisesti koko yhteiskunnan toimintaan.

2.Sukupuolinen häirintä (sexual harassment)

Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu loukkaavat yksilön oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja itsemääräämiseen. Se on fyysistä, sanallista tai kirjallista ei-toivottua ja yksipuolista seksuaalisluonteista lähestymistä. Siihen liittyy avointa tai piilevää painostusta ja se luo ahdistavan ilmapiirin. Sukupuoliseen häirintään ja ahdisteluun liittyy kielteisiä seuraamuksia tai niiden uhkaa ahdistelun kohteeksi joutuneelle.

Työnantajan tulee huolehtia siitä, ettei työntekijä joudu työelämässä sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi. Häirintä voi ilmetä ainakin seuraavin tavoin:

Sukupuolinen huomio muuttuu häirinnäksi, jos sitä jatketaan, vaikka kohteeksi joutunut ilmaisee pitävänsä sitä loukkaavana tai vastenmielisenä.

Työntekijän kannattaa heti reagoida sukupuoliseen häirintään esimerkiksi kertomalla siitä työnantajan edustajalle tai luottamusmiehelle, työsuojeluvaltuutetulle tai työtoverille. Jos häirintä tai ahdistelu sisältää fyysisen koskemattomuuden tahallisen loukkauksen, asiassa voidaan soveltaa myös rikoslain pahoinpitely- tai siveellisyysrikoksia taikka työsyrjintärikosta koskevia säännöksiä.

Kun sukupuolista häirintää ja ahdistelua on aihetta epäillä, työnantajan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin häirinnän poistamiseksi. Vain hänellä on riittävän tehokkaat valtuudet ja keinot ryhtyä toimiin häirintään syyllistyneen osalta: häiritsijälle annettava huomautus, varoitus, lomautus, ja viime vaiheessa työsuhteen irtisanominen tai purku.

Takaisin edelliselle sivulle | Takaisin aloitussivulle


Milja Saari